Pennut

PÄIVITETTY 12.01.2024






Helmin ja Orionin pennut syntyvät viikon 3 loppupuolella. Molemmat vanhemmat terveystutkittuja, metsästyskäytössä, sekä näyttelyissä palkittuja, hyväluonteisia kotikoiria. Pennuille etsimme harrastavia, yhteistyökykyisiä koteja.
 
Talven toinen pentue syntyy kk.mäyräkoira Varmalle ja Maukalle viikon 4 loppupuolella. Tätä pentuetta ollaan toivottu viimmeiset 5 vuotta ja nyt se lopulta toteutuu. Kävimme eläinlääkkärin tarkastuksessa Varman kanssa juoksujen alettua, täyttihän matami jo 7 vuotta, joka on aika korkea ikä. Mitään pennutuksen pois sulkevaa ei löytynyt.  Maukka kerkesi heilastella alkusyksystä Varman tyttären Milan kanssa ja sieltä saatiin 5 kaunista ja virkeää mäykyn alkua, joista 2 neitosta jäi perhepiiriin kasvamaan. Maukka iskä on kova ajomies pupupuolella ja Kemppaisen perhe onkin pysynyt hyvin lihan maussa. Lisäksi Maukka on ollut muutaman viikon Peuriksen laumassa hoidossa ja  kyllä on sanottava, että on tervepäinen ja hyvin sopeutuva uros.
Varma mammalle kelpaa kauris ja pupu ajettavaksi ja edellisistä pentueista on pari jälkeläistä  kunnostautunut hirvikoirana! Manulle niitä on ammuttukin, Martta vasta aloittelee uraa.



 
 
Jos kiinnostuit pentueista, tai sinulla on muuta kysyttävää, ota yhteyttä vain soittamalla.

040-736 0797
Mari Komulainen

Pennut luovutetaan  seitsemänviikkoisesta eteenpäin, rekisteröityinä, madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Pentu saa mukaansa kattavat hoito-ohjeet ja pentupaketin. 

Pennun ostajille mietittävää:

-Onko koiran hoitoon, ulkoiluttamiseen ja yhdessäoloon tarpeeksi aikaa viikon jokaisena päivänä?
-Haluaako koko perhe koiraa, vai onko joku koiran ottamista vastaan?
-Koiralle allergisten ihmisten ei pidä ottaa koiraa ja jos mahdollisesta allergian puhkeamisesta on epäilyksiä, on syytä miettiä tarkoin koiran ottamista.
-Onko koiran hankkimista mietitty tarpeeksi ja ymmärretty siitä aiheutuva työ, ettei koiraa myydä "pitovaikeuksien vuoksi" taas eteenpäin?
-Ymmärretäänkö että koira on perheenjäsen ja siitä ei luovuta, vaikka se ei käyttäytyisikään aina haluamallamme tavalla?
-Onko perhe valmistautunut siihen, että koirasta on paljon kuluja ja joskus saattavat eläinlääkärikulut olla päätähuimaavia?